Monikulttuurisuudella voidaan asiayhteydestä riippuen viitata moneen asiaan. Monikulttuurisuus voi tarkoittaa joko kulttuurista moninaisuutta yhteiskunnan tilana, johon käsitetään normatiivinen ajattelutapana tai ideologiana, joissa monikulttuuriuuden tilaa arvostetaan, vaalitaan ja lisätään, tai politiikkaa, jonka pyrkimyksenä on ylläpitää ja löytää yhteisiä sääntöjä kulttuuriselle monimuotoisuudelle ja kulttuurien väliselle vuorovaikutukselle.
Monikulttuurisuus-käsitteellä viitataan myös laajemmin etnisten ryhmien lisäksi erilaisia alakulttuureita, kuten kehitysvammaisia ja sukupuolivähemmistöjä.
Käsitteen monimerkitys saattaakin aiheuttaa väärinymmärryksiä keskusteluissa. Yleisesti määriteltynä monikulttuurisuudella voidaan kuvata yhteiskunnan kulttuurista monimuotoisuutta. Kulttuurisesti monimuotoiseen nyky-yhteiskuntaan on muodostunut useita kulttuurisesti, kielellisesti, uskonnollisesti ja maailmankatsomuksellisesti erilaisia ryhmiä, jotka yhdessä jakavat julkisen tilan. Monikulttuurisuus-sanan kuvailevan käytön ei ole tarkoitus ottaa kantaa siihen, onko kulttuurinen monimuotoisuus hyvä vai huono asia tai jaa ajatusta yhteiskunnassa tehtävästä politiikasta.
Monikulttuurisuus normatiivisena käsitteenä
Normatiivisesti tarkasteltuna monikulttuurisuuden käsite pitää sisällään oletuksen monimuotoisuuden hyväksymisestä. Normatiivisesta monikulttuurisuudesta puhuttaessa käytetään myös sanaa multikulturalismi. Multikulturalismi tarkoittaa, että kulttuurinen monimuotoisuus hyväksytään olennaisena osana yhteiskuntaa.
Multikulturalismi tavoittelee oikeudellista yhdenvertaisuutta ja ihmisten yhtäläisiä etenemismahdollisuuksia kulttuurista tai uskonnosta riippumatta. Tavoitteena on, että yksilöllä on yhtäläiset mahdollisuudet elinolojen kehittämiseen ja julkisessa tilassa näkymiseen, vaikka hän olisi erinäköinen, puhuisi eri kieltä, tunnustaisi eri uskontoa ja olisi sitoutunut toisenlaiseen etniseen identiteettiin kuin valtaenemmistö.
Normatiivisen monikulttuurisuuden ongelmana pidetään maahanmuuton ja kulttuurisen monimuotoisuuden samaistamista. Yhden käsityksen mukaan monikulttuurisuus pitää suvaitsevaisuutta riittämättömänä, jonka vuoksi se vaatii eri oikeuksia eri ryhmille.
Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi poikkeuksien myöntämistä eri laeista uskonnon perusteella tai yhteisen oikeuden, kuten itsemääräämisoikeuden, antamista kokonaisuutena tietylle ryhmälle. Yhteiskuntafilosofiassa monikulttuurisuuteoriat tarkastelevat kulttuurisen oikeudenmukaisuuden periaatteita, erilaisten vähemmistöoikeuksien oikeutusta sekä monikulttuurisuusteorian paikkaa muiden yhteiskuntateorioiden rinnalla.
Monikulttuurinen politiikka
Monikulttuurisella politiikalla viitataan politiikkaan, joka pyrkii ylläpitämään ja löytämään sääntöjä kulttuuriselle monimuotoisuudelle ja eri kulttuurien väliselle vuorovaikutukselle. Monikulttuurinen politiikka poikkeaa kuitenkin kulttuuriseen sulautumiseen tai eriytymiseen pyrkivästä politiikasta. Monikulttuurinen politiikka -käsitteellä voidaan myös viitata erityis- ja vähemmistöoikeuksiin, kuten kulttuurisiin ja uskonnollisiin erivapauksiin, vähemmistöryhmien itsemääräämisoikeuksiin sekä symboliseen tunnustukseen.
Suomessa monikulttuurisuudella viitataan etniseen monimuotoisuuteen sekä harjoitettuun monikulttuurisuuspolitiikkaan Suomessa. Käsite on yleistynyt Suomessa julkisessa kielenkäytössä maahanmuuttajaväestön kasvun myötä. Suomessa kulttuurinen monimuotoisuus on lisääntynyt etenkin 1900-luvun lopulla vilkastuneen maahanmuuton myötä. Suomi oli pitkään maastamuuttomaa, mutta kasvavan maahanmuuton myötä Suomi on muuttunut monikulttuuriseksi maaksi, jonne muutetaan esimerkiksi puolison tai perhesiteiden, työn ja opiskelun vuoksi, mutta myös pakolaisina turvaan vaikeita elinolosuhteita.
Monikulttuurisuus näkyy Suomessa niin väestötieteellisesti kuin lainsäädännöllisestikin. Tavallisessa arjessa tilastoja ja käsitteiden määritelmiä tärkeämpää on ymmärtää ihmisten lähtökohtia. Ihmiset kuuluvat useisiin eri ryhmiin, ja kohtelu esimerkiksi etnisen tai uskonnollisen ryhmän perusteella voi pikemminkin vaikeuttaa kommunikointia. Yhteisen sävelen löytäminen helpottuu, kun ihmiselle syntyy tunne yhdenvertaisuudesta ja kuulluksi tulemisesta.
Yhteiskunnan väestöllinen monimuotoisuus ei itsessään kerro mitään siitä, miten monimuotoisuutta kuuluisi hallita. Historiassa tunnetaan useita väestöllisesti monimuotoisia maita, joissa vallitsevia maailmankatsomuksia sekä kulttuurien ja kielten erilaisuutta on pyritty eliminoimaan jopa hyvin väkivaltaisesti. Suomessa perusoikeuksiin on kirjattu kokoontumis- ja yhdistysvapaus, omaisuuden suoja, liikkumisvapaus tai yksityiselämän suoja, mitkä eivät ole aina koskenet etnisiä, kulttuurisia, kansallisia tai uskonnollisia vähemmistöjä.