Tynkkynen tuomittiin mittaviin sakkoihin vihapuheesta

Taas on koittanut päivä, kun oikeus on saanut rankaistua suurta vihapuhujaa. Sebastian Tynkkynen palkittiin tänään rasistisista solvauksistaan yli 4 000 euron sakoille, jotka olivat ainakin joidenkin mielestä oikeutettuja hänelle. Juuri nyt Sebastian Tynkkynen toimii kansanedustajana eduskunnassa. Sakon suuruudeksi hänelle määrättiin 70 päiväsakkoa, jotka tekevät hänen tuloillaan peräti 4 400 euroa. Sebastian Tynkkynen on itse sanonut […]

Tuhannet ihmiset kokoontuivat Helsinkiin torjumaan vihapuhetta

Poliisi varovaisten arvioiden mukaan peräti 3 000 ihmistä kokoontui Senaatin Torille vastustamaan vihapuhetta. Rauhallisena pysynyt tapahtumat keräsi laajaa huomiota kotimaisessa mediassa sekä eri sosiaalisen median kanavissa. Tuhaneet ihmiset päättyivät lähteä torille noin viikkon sitten kohua herättäneen George Floyd -tapauksen johdosta. Kyseisen tapahtuman juuret juontuvat siihe, että Yhdysvalloissa erityisesti mustat ovat omien sanojensa mukaan kokeneet sortoa […]

Avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt taistelevat ihmisoikeuksien puolesta

Suomen punainen risti on kansainvälisen avustusjärjestön Punaisen Ristin Suomessa toimiva kansallinen yhdistys. Sen päätehtävänä on auttaa kaikkia heikommassa asemassa olevia. Punainen risti syntyi 1900-luvun alussa kun Henry Dunantia perusti sen hoitamaan Italian itsenäisyyssodassa haavoittuneita. Nykyisin Punaisella Ristillä on n. 90 miljoonaa vapaaehtoista jäsentä 190 eri maassa. Vapaaehtoisjärjestön toiminta perustuu kolmeen portaaseen: paikallistaso, piiritaso ja valtakunnallinen […]

Maahanmutto Suomessa on kasvava ilmiö

Maahanmuuttaja tarkoittaa Suomeen muuttanutta ulkomaalaista henkilöä. Maahanmuuttajat ovat ryhmänä Suomessa etninen vähemmistö. Vuonna 2017 heitä oli Suomessa n. 370 000. Maahanmuuttajia on saapunut Suomeen tasaisesti 90-luvulta asti, kuitenkin erityisen suuria määriä on tullut vuosina 2013 ja 2015. Maahanmuutto 2000-luvulla Suomi kuuluu Euroopan unioniin ja sen mukana on sitoutunut Schengen-sopimukseen. Schengen sopimus takaa kaikille Euroopan sisällä […]

Rasismin- ja fasisminvastainen liike eli Silakkaliike Suomessa

Vuoden 2019 joulukuussa suomeen syntyi uusi polittiinen liike nimeltä Silakkaliike. Sen seuraajiin kuuluu kymmeniä tuhansia ihmisiä joilla on kaikilla yksi päämäärä: Rasismin, syrjinnän, fasismin ja ilmastodenialismin estäminen suomessa. Silakkaliike on rauhanomainen edellä mainittuja sortavia valtarakenteita vastaan kapinoiva poliittinen organisaatio. Silakkaliikkeen ”perustajana” pidetään bloggari Johannes Koskea, jonka kirjoittama blogiteksti 2019 jouluaattona sai silakkaliikkeen muodostumaan. Kosken blogiteksti […]

Monikulttuurisuuden merkitys

Monikulttuurisuudella voidaan asiayhteydestä riippuen viitata moneen asiaan. Monikulttuurisuus voi tarkoittaa joko kulttuurista moninaisuutta yhteiskunnan tilana, johon käsitetään normatiivinen ajattelutapana tai ideologiana, joissa monikulttuuriuuden tilaa arvostetaan, vaalitaan ja lisätään, tai politiikkaa, jonka pyrkimyksenä on ylläpitää ja löytää yhteisiä sääntöjä kulttuuriselle monimuotoisuudelle ja kulttuurien väliselle vuorovaikutukselle. Monikulttuurisuus-käsitteellä viitataan myös laajemmin etnisten ryhmien lisäksi erilaisia alakulttuureita, kuten kehitysvammaisia […]