Vuoden 2019 joulukuussa suomeen syntyi uusi polittiinen liike nimeltä Silakkaliike. Sen seuraajiin kuuluu kymmeniä tuhansia ihmisiä joilla on kaikilla yksi päämäärä: Rasismin, syrjinnän, fasismin ja ilmastodenialismin estäminen suomessa.

Silakkaliike on rauhanomainen edellä mainittuja sortavia valtarakenteita vastaan kapinoiva poliittinen organisaatio. Silakkaliikkeen ”perustajana” pidetään bloggari Johannes Koskea, jonka kirjoittama blogiteksti 2019 jouluaattona sai silakkaliikkeen muodostumaan.

Kosken blogiteksti kertoi siitä, miten tyrmistynyt hän oli pakolaislasten kohtelusta al-Holin pakolaisleirillä. Kosken mukaan yltiöpäinen sekä aggressiivinen poliittinen viestintä ei yleensä tuota tulosta. Tästä syystä silakkaliike onkin rauhanomainen ja välttää kaikenlaista aggressiivista kansalaisaktivismia.

Italian sardiiniliike inspiroi

Perustajajäsenet silakkaliikkeelle kertovat sen saaneen innovaatiota Italian Sardiiniliikkeestä joka perustettiin vuoden 2019 marraskuussa fasismin ja oikeistopopulismin vastalauseena. Sardiiniliikkeen syntyä joudutti myös italian entinen sisäministeri Matteo Salvin, hänen rasistiset väitteensä maahanmuutosta kuohuttivat kansalaisia Italiassa.

Yksi liikkeen aktivisteista kertoikin, että perustajina on parinkymmenen aktivistin joukko, joista lähes kaikki ovat tietotekniikan ja viestinnän ammatillaisia. Aktivistien siviilitausta on ollut hyödylline nesimerkiksi silakkaliikkeen graafisessa ilmeessä. Julisteet ja tarrat ovat maalanneetkin Helsingin katuja jo monia kuukausia. Nettisivut löytyvät osoitteesta silakkaliike.fi Aktivistit ovat tehneet koko joulukuun työtä lähes tauotta, jotta silakkaliike saadaan kuulumaan kaikille ympäri suomea. Twitter on tällä hetkellä yksi silakkaliikkeen parhaimpia yhteydenottoalustoja, sieltä heidät saa kiinni nimimerkillä @silakkaliike.

Huima määrä facebook-tykkääjiä

Silakkaliike saavutti 29 000 Facebook-seuraajaan vain parissa kuukaudessa. Nykyisin sitä varten on perustettu oikea rekisteröity yhdistys jonka puheenjohtajana toimii Katriina Valli. Vallin mukaan yhdistys perustettiin varainhankintaa varten, silakkaliikkeen jäsenet ovat vaatineet esim. heijastimia ja pinssejä.

Puheenjohtajan mukaan yhdistyksen perustamisen avulla silakkaliike voisi hankkia esimerkiksi parempia äänentoistolaitteita mielenilmauksiin, ja muihin tapahtumiin Yle-uutisten haastattelussa helmikuussa 2020 Valli halusi kuitenkin linjata ettei yhdistyksen rekisteröityminen vaikuta sen toimintaan. Silakkaliike sai suurta huomiota 1. helmikuuta 2020 järjestetyssä mielenilmauksessa, johon osallistui yli tuhat ihmistä.

Silakkaliikkeen lyhyt historia on ollut kuitenkin täynnä monenlaisia kiistoja. Tärkeimmät niistä ovat olleet se, voivatko kokoomukseen tai perussuomalaisiin kuuluvat ihmiset liittyä siihen. Silakkaliikkeen toiminta on kaikkea rasismia ja syrjintää ehkäisevää, joten on sanomattakin selvää että kysymys varsinkin perussuomalaisista aiheutti liikkeessä kahtiajakoa.

Tulevaisuuden suhteen silakkaliikkeen suunnitelmat ovat pitkältä osin tuntemattomat. On ollut paljon puhetta siitä, aikoisiko silakkaliike listautua jopa pienpuolueeksi eduskuntavaaleihin. Helsingin sanomien 30.12.2019 julkaistussa Elli-Alina Hiilamon kolumnissa haastateltu valtio-opin yliopistolehori Emilia Palonen arvioikin, että silakkaliikkeen synnyn taustalla on pettymys perinteisiin puolueisiin.

Palosen mukaan tavallisen ihmisen luottamus poliittisiin instituutioihin on heikentynyt, ja silakkaliike on lähimpänä tavallisen ihmisen liberaaleja ja suvaitsevaisia arvoja.

Demokratian kannalta Silakkaliikkeen nousu on kuitenkin tärkeää. Mediassa se on aiheuttanut suuren myrskyn ja tämä on esimerkki siitä, kuinka tärkeää läpinäkyvyys on politiikassa. Kansalaisaktivismi on tärkeää, varsinki suvaitsevaisten arvojen osalta.

Nykyhetkenä Silakkaliike voi hyvin. Sen jäsenet kasvavat monilla päivittäin ja se opettaa suvaitsevaisia arvoja kaikille suomalaisille. Silakkaliike järjestää uuden mielenosoituksen rasismia vastaan 21. Maaliskuuta 2020. Helsingin kansalaistorilla pidetty mielenosoitus helmikuun alussa houkutteli niin paljon mielenosoittajia, että silakkaliike odottaa jopa 5000 osallistujaa maaliskuun mielenosoitukseen.